|
Iina kirjoitti tämän jutun
Venlasta:
Kun Venla tuli meille
Venla tuli
meille Tyrnävältä kauniina kesäpäivänä.
Lähdimme hakemaan Venlaa aamulla ja minua
jännitti hirveästi. Kun tajusin, että minä
saan koiran, innostuin tavallista enemmän.
Venla sopeutui meille todella nopeasti.
Ensimmäinen yö tosin meni siihen, kun minun
piti rauhoitella Venlaa, koska se itki koko
ajan. Venla oli alussa hieman arka, mutta ei
kauan, kun se löysi naapurista koirakaverin nimeltä Daesy,
joka on villi ja nuori lyhytkarvainen
saksanseisoja, lähes saman ikäinen kuin
Venla. Ja saihan Venla meiltäkin kavereita:
meidän muut koiramme. Mantan kanssa Venla
aina tykkää leikkiä leikkimielisiä tappeluleikkejä.
Venlan turkki on pehmeää ja
helposti takkuuntuvaa. Sitä täytyy harjata
joka päivä. Venlan turkki kasvoi ihmeen
nopeasti ja ennen talvea se oli lähes täysimittainen.
Venlan turkki leikataan joka kesä, karvaa
jää vain pari senttiä. Kun leikkaamme Venlan
turkkia, se köllöttää nurmikolla
onnellisena. Välillä sen on pakko päästä
juoksemaan. Venla on todella helppo
parturoida, koska se on niin rento, eikä
pelkää saksia. Leikkauksen jälkeen Venla ei
kyllä ole mikään maailman kaunein koira,
mutta eihän se mitään haittaa. Pääasia on,
että Venlan ei tarvitse kestää kuumaa
turkkia koko kesää.
Harrastan Venlan kanssa TOKOa,
kuitenkin vain
ihan kotioloissa. Venla osaa jo vierellä
kävelemisen ja komennot: istu, tassu, toinen tassu, maahan, kella
sekä hieman kauko-ohjausta ja
tietenkin luokse tulon. Harrastan myös
lenkkeilyä. Venla rakastaa lapsia, mutta ei
paimenna. Poroja se haukkuu aina, kun näkee
niitä, mutta ei lähde kotoa ikinä minnekään,
vaikka joskus saattaa pieniä reissuja käydä.
Venla myös rakastaa ulkoilua, se voisi
viettää elämänsä juoksentelemalla meidän
vieressä olevassa pellossa.
Venla on kyllä
varsinainen kommellusten tekijä. Se
kävi ensimmäisenä yönään olohuoneessa
vetämässä alas pöytäliinan, jonka päällä oli
kaksi isoa juomamukia, mutta vain yksi meni
rikki. Kun heräsin aamulla, minua nauratti,
miten tomppelin koiran olin ostanut. Mutta rakastan
sitä silti. Se oli vielä kakkinut matollekin.
Yhtenä päivänä, kävelimme tien kautta
mummolaan, Venla oli irti. Yhtäkkiä se
loikkasi metsään ja toi meille sieltä
harakan poikasen. Komensin koiraani, sillä
säikähdin että lintu kuolee. Venla päästi
otteen ja lintu lähti rääkyen pois tieltä.
Kyllä minua nauratti.
|
