|
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| |
|
|
Musti oli puhdasrotuinen norfolkinterrieri.
Se oli lähtöisin Päivi Avotien Gainsay-kennelistä, kuten lähes kaikki
80-luvun norfolkit. Se oli vanhempi kuin
Robin, yksi Ropsun emän Pipsan ( Gainsay
Gold Drop) sisarista. Kun kävimme katsomassa
koiranpentuja Vesilahdella Onerva
Aarnion (nykyisin Aalto) luona syksyllä 1987, Robin ei ollut
vielä syntynyt, mutta Musti oli jo siellä.
Musti oli heiveröinen ja muut koirat
kiusasivat sitä. |
 |
| Musti myytiin
pari kertaa pois kennelistä, mutta se
karkaili uusilta omistajilta ja
päättäväisesti palasi itse tietä pitkin
takaisin kotiin. Musti sai kai ainakin yhdet
pennut, mutta kasvattaja totesi, että siitä
ei ollut enää jalostusyksilöksi. Niinpä
Onerva antoi sen meille. Niin siitä tuli
meidän oma Mustimme. Veimme sen heti
hammaskiven poistoon. Se menetti kuitenkin
suuren osan hampaitaan ja loputkin jäivät
vinoon asentoon.
|
 |
| Musti oli oikea
kotikissa. Se antautui aina helliteltäväsi.
Sillä oli lempeä, mutta päättäväinen luonto.
Näyttelykoiraksi siitä ei ollut, ei
pelkästään hampaista johtuen, vaan se
pelkäsi kai yleisötilaisuuksia, koskapa sen
musta karva tuli aivan valkoiseksi
hilseestä. Kävimme sen kanssa yhdessä
norfolkkien omassa näyttelyssä. |
 |
| Musti rakasti
vettä ja kuplia. Se saattoi tuijottaa
tuntikausia Kalajoessa virran mukana
seilaavia vaaleita vaahtolauttoja. Se yritti
tavoittaa niitä suullaan ja tassullaan. |
 |
| Musti nautti
Kalajoen mummolassa olemista. Siellä se sai
osallistua vesileikkeihin ja tuijotella
vaahtolauttoja. Tiitu vei Ropsua ja Mustia
kumiveneellä saareen, joka oli seikkailu
sinänsä. |
 |
| Mimmu otti
Mustin usein mukaansa retkilleen. Musti sai
usein toimia veneen kapteenina. Mimmun
kavereilta Musti sai myös jakamatonta huomiota. |
 |
| Musti oli
kennelissä ilmeisesti jäänyt
kyynärpäätaktiikassa viimeiseksi. Muut
olivat vieneet herkkupalat. Siksi se ahmi
aina ruokansa nopeasti, sieppasi suun
täyteen nappuloita ja meni jonnekin
salaiseen paikkaan syömään. |
 |
| Musti rakasti
kaikkea herkullista. Kermavaahto oli sen herkkua.
Kun tytöt leipoivat äitienpäiväkakun, pääsi
Musti maistamaan sitä. Vuonna 1996 Musti
katosi Oulussa juhannusaattoaamuna
Uusikatu 35:n pihalta. Sitä haettiin pitkin
kaupunkia tuntikausia. Se löytyi vihdoin
Kansankadulla olevan tukkukaupan
aidatulta takapihalta, roskisapajilta. Oliko
sinne heitetty myymättä jääneet makkarat?
Joka tapauksessa Musti oli ahminut "jotain"
niin paljon, että se oli niin paksu, ettei
mahtunut enää samasta aidanraosta takaisin.
Aidan alle oli suurennettava aukko. Se oli
kuullut koko ajan meidän etsintähuutelut,
mutta ollut hiljaa, ettei vaan kukaan vie
sen aarteita. |
 |
| Musti sanoi aina
kaapin paikan kotona. Se vain pikkuisen
murahti tai värisytti ylähuultaan, niin
Ropsu uskoi. |
 |
| Kun
Ansa-Talvikki pääsi keväällä 1995 kotiin
sairaalasta annoin Mustin hänelle vähäksi
aikaa kuntouttajaksi. Ansa rakastui Mustiin
ja halusi sen omaksi koirakseen, mutta
kasvattaja Onerva oli antanut sen meille ja
antamisen ehtona oli se, että se elää meillä
lopun elämäänsä. Lisäksi kaikki rakastivat
sitä perheenjäsenenä, emmekä voineet
ajatella, että se ei ole kotona. Musti
haettiin kotiin pitkäksi venähtäneeltä
kyläilyreissulta. |
 |
| Musti oli hyvin
nopea ja nokkela, kun oli kysymys herkkujen
ahmimisesta, mutta laiska kävelemään. Usein
se päätti ulkoilulenkillä, että tänään en
viitsi kävellä ja kääntyi määrätietoisesti
takaisin kotiin. |
 |
| Oulussa Musti
valitsi makuupaikaksi aina jonkun lämpimän
aurinkoläntin. Yhdessä Ropsun kanssa se
katseli maailmaa kerrostalon parvekkeelta. |
 |
| Koirakin tulee
joskus vanhaksi. Surimme Mustin poislähtöä
keväällä 1997. Musti haudattiin
Mestarinkadun pieneläinhautausmaalle. |
 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|